Moi! Olen Ida Lehtonen, ammatiltani valokuvaaja ja erityisesti koiravalokuvaaja. Toimin pääsääntöisesti Uudenmaan ja Pirkanmaan (Hyvinkää, Tampere) alueella mutta matkustaminen koiravalokuvauksen parissa Suomessa ja ulkomailla on intohimoni!
Rakastan luonnossa liikkumista mihin vuodenaikaan tahansa, koirat kuuluvat elämääni niin ammattina, harrastuksena kuin perheenjäsenenä. Perheeseeni kuuluu 5-vuotias saksanpaimenkoira Olga.
Koko elämäni ajan kestänyt harrastaminen eläinten parissa johti unelma-ammattiin; eläinvalokuvaajaksi. Uskon, että kuva uskollisimmasta ystävästämme ansaitsee kuvansa suurennoksena kodin seinällä tai perhealbumissa.
Kuvani ovat värikkäitä ja tunnelmallisia. Löydän inspiraatiota usein sen hetkisen luonnon väreistä sekä elokuvista. Nautin etenkin Suomen kauniissa luonnossa kuvaamisesta, mutta studiokuvaus on minulle erittäin rakas, mielenkiintoinen ja mukaansatempaava tapa työskennellä.
Voimme järjestää kuvaukset myös teillä kotona tai vaikka treenihallilla!
Kuvauksissa otan huomioon koiran yksilölliset tarpeet. Älä siis epäröi lemmikkisi tuomista kuvattavaksi, vaikka hänellä olisikin jotain erityistarpeita tai piirteitä. En pelästy haukkuja enkä kuratassuja.
Vaikka olenkin erikoistunut eläimiin, teen mielelläni myös ihan tavallisia kuvauksia ihmisten, erityisesti lasten, kanssa.
Ammattinimikkeeltäni olen Valokuvaajamestari.
Valokuvauksen perustutkinnon kävin Pekka Halosen Akatemiassa vuonna 2012 ja Valokuvaajan ammattitutkinnon Visuaaliviestinnän instituutissa 2020. Valokuvaajan erikoisammattitutkinto kymmenen vuotta ensimmäisen valmistumiseni jälkeen eli vuonna 2022.
Valmistumiseni jälkeen olen valokuvannut niin Suomessa kuin ulkomailla yksityis- ja yrityisasiakkaille.
Kou
Koulutan mielelläni harrastajia ja ammattilaisia koiravalokuvauksen pariin! Ensimmäiset workshopit olen pitänyt vuonna 2016. Voit lukea opetuksesta lisää klikkaamalla tästä.
Julkaistua koiravalokuvauksesta:
AAMULEHTI:
Ida Lehtosen rakkaasta harrastuksesta tuli ammatti: Nyt valokuvaaja ikuistaa koiria työkseen
YLE:
"Kaikista koirista saa hyviä kuvia" – ota käyttöön ammattilaisen vinkit lemmikin valokuvaamiseen
LVS:
Ida kuvaa koirasi, kotilosi tai kanisi
BLOGITEKSTIT
Kuvat/photos: Leila Luodemaa photos