top of page
  • Writer's pictureIDA

Haluatko koiravalokuvaajaksi?

Päivitetty: 19. helmik.

Jos olet miettinyt, että olisi upeaa valokuvata koiria, ja tienata sillä oma elanto, lue tämä! Kerron miten minusta tuli koiravalokuvaaja.


Olen saanut kuulla aika monta kertaa, että mulla on siistein työ ikinä.

Tai että kuinka onnekas olenkaan, kun saan valokuvata koiria ammatikseni.

Ja onko se ihan oikeasti mun työ. Kysytty myös, että maksetaanko siitä ihan rahaa.

Mulle on naurettu päin naamaa ja oon saanut kuulla aika paljon vähättelyä etenkin toisilta kuvaajilta.


Sitten on kysytty, miten koiravalokuvaajaksi oikein tullaan?


Olen valokuvannut eläimiä niin kauan, kuin muistan. Into lähti erilaisten lemmikkilehtien, kuten pollux ja lemmikki, julisteista. En silloin ollut kiinnostunut kameroista tai kuinka niitä hienoja valokuvia ylipäätään otetaan, halusin vain olla se, joka niitä ottaa. Ymmärsin heti nähdessäni valokuvat friisiläisistä laukkaamassa meren rannalla, että kuvaaja Bob Langrish on saanut olla tuolla ja nähdä tuon kaiken omin silmin.


Valokuvaus on siis kehittynyt minussa ihan lapsesta saakka ja yläasteen jälkeen mielessä ei oikeastaan muuta alaa ollutkaan. Silloin luulin, että maailmassa on vain muutamia erilaisia valokuvaajia. Toimittajia, hääkuvaajia ja muotikuvaajia. Olin ehkä tässä kohtaa unohtanut lapsuuteni idolin, siis Bob Langrishin. Ajattelin, että muutan ehkä New Yorkiin ja musta tulee valokuvaaja seuraaviin Huippumalli haussa -ohjelmiin. Ihmettelin, miksei valokuvaajille ollut tämän kaltaista tv-ohjelmaa. Toisinaan ihmettelen vieläkin.


Ensimmäiseen valokuvauskouluun päästessäni vasta harjoittelujaksot koululta antoivat näkökulmaa siihen, mitä valokuvaajan työ ihan oikeasti on. Ajatukseni kääntyivät jälleen eläinten - silloin koirien lisäksi hevosten - kuvaamiseen.

Myöhemmin asiaa katsottuani, miltei kaikissa koulutöissäni oli eläimiä mukana. Koiria, hevosia ja kissoja! Asia tuli ikään kuin luonnostaan. En tajunnut kuvaavani erityisen paljoa eläimiä. Ehkä kuvasin vain sitä, mitä elinympäristössäni oli tarjolla.




Valokuvausura lähti liikkeelle Lontoossa


Valmistuin ajallaan valokuvaajan tutkinnosta ja muutin heti kuukauden päästä Lontooseen. Sielläkin oli selvät sävelet, valokuvaustöitä mahdollisimman nopeasti. Olen aina kurkottanut aika korkealle. Tein työhakemuksia Lontoon suurille ja upeille studiolle, vaikkei osaamiseni ollut lähelläkään tasoa minkä työ olisi vaatinut. En siis päässyt studioille töihin, mutta tapasin muutamia Lontoossa työskenteleviä ammattivalokuvaajia ja pääsin keskustelemaan heidän kanssaan alasta. Se oli tosi hienoa.


Lontoossa tein elämäni pisimmän työsuhteeni, olin 10 kuukautta pubissa töissä. Inhosin sitä työtä, koska halusin valokuvata. Työ baarissa auttoi minua kuitenkin oppimaan kielen kunnolla ja toi elämääni paljon ihmisiä. Kymmenen kuukauden jälkeen alkoi tapahtua ja sattuman kautta olin yhtäkkiä kuvamassa aivan hulppeita häitä naiskuvaajana, autoja Englannin maaseudulla ja sainpa asiakkaaksi koiriakin.


Aina kun tulin Suomeen lomalle, koirakuvauksille oli erityisen paljon kysyntää. Ja kun se tuntui tosissaan toimivan, muutin takaisin Suomeen.


Tällöin en vielä milloinkaan ajatellut, etten olisi tarpeeksi hyvä kuvaaja. Uskoin urani olevan kiinni vain siitä, että asiakkaani löytävät minut. Vasta kun sosiaalinen media tuli kuvioihin, aloin ensimmäisiä kertoja kokea todella olevani surkea kuvaaja.




Intohimo vai ammatti?


Mä uskon, että valokuvaajan työ on nimenomaan intohimoammatti. Multa tämä työ on vaatinut tosi paljon uhrauksia. Valokuvaajaksi tuleminen vaatii yhtä lailla sitoutumista, kuin muutkin työt ja erityisesti yrittäjyys. Jotkut opiskelevat vuosia saadakseen itselleen tietyn ammatin ja palkan. Valokuvauksessa tämä unohdetaan aika usein; ostetaan vain tarpeeksi kallis kalusto ja aletaan myymään kuvauksia.


Mä olen kuvannut työkseni siis vuodesta 2012 ja vuodesta 2015 hyvin aktiivisesti Suomessa. Olen elänyt valokuvaamiselle koko sen ajan. Sain olla ensimmäisten joukossa tuomassa koiravalokuvausta kaikkien Suomalaisten koiraihmisten tietoisuuteen sosiaalisessa mediassa. Kiersin ihan kaikki koira-aiheiset tapahtumat, mihin bensarahat riitti. +

Päässä on alusta asti surissut ajatus "kuinka olla ammattikuvaaja". Tein kylmäsoittoja tietämättä, että sille on oma terminsä, lähetin kaikille netistä löytämilleni kasvattajille sähköpostia kertoakseni itsestäni. Selvitin kaikki organisaatiot jotka tekevät töitä koirien parissa tai hyväksi, kerroin heille kuka olen. Tämä kaikki on ollut tosi tärkeä pohja sille, mitä nyt tänä päivänä teen. En silloin tajunnut työni merkitystä, halusin vain kuvata koiria, joka ikinen päivä. Kun aloitin, sosiaalinen media ei ollut vielä kovin sosiaalinen. Se on ehkä tosiaan onneni.




Alamäestä ylös


Matkalle on mahtunut alamäkiäkin. Hetkiä jolloin en ole uskonut itseeni ja siihen että voisin mitenkään olla koiravalokuvaaja. Vuonna 2018 olin tosi loppu itseni joka paikassa esille tuomiseen, jokaisen työkeikan saaminen tuntui työmaalta, enkä pystynyt elättämään itseäni rahalla. minkä onnistuin tienaamaan. Samaan aikaan alkoi tulla useita uusia koirakuvaajia markkinoille ja ajattelin, etten jaksa sitä painetta. Selviytyminen tuntui niin uuvuttavalta, että näin parhaaksi vähentää panostusta koirakuvaamiseen alkaa kuvaamaan muita juttuja, koiria jatkossa vain omaksi iloksi. Jätinkin hetkeksi markkinoinnin ja sain luotua suhteita muihin valokuvausalan hommiin. Hain jopa muulle alalle opiskelemaan, mutten tietenkään päässyt mihinkään. Lopulta palo koirien kuvaamiseen kannatteli, eikä koirien kuvaamiselle tullut muutaman kuukauden taukoa pidempää katkoa.


Tämä notkahdus vaihtoi elämääni lopulta uuden vaihteen. Vielä kovemman halun oppia paremmaksi ja hakea opiskelemaan ihan sitä omaa alaa. Opiskelut jatkuivat Visuaaliviestinnän instituutissa vuoteen 2022 asti, jolloin valmistuin valokuvaajamestariksi.

Sama notkahdus toi mukanaan sisua hakea vuonna 2020 apurahaa valokuvausprojektia ja näyttelyä varten. Finnfoto myönsi sellaisen ja näyttely pidettiin vuonna 2022 kesällä.



Nykyhetki


Nykyäänkin teen töitä täyspäiväisenä valokuvaajana. Voin ylpeänä kertoa rakentaneeni oman valokuvausurani itse ja tulevani sillä toimeen hyvin. Eli kyllä, koirakuvaus on ihan oikeasti ammattini ja siitä jopa maksetaan!


Nyt katsoessani polkua kymmenen vuotta taaksepäin, näen päätöksen olla valokuvaaja tuoneen minut tänne. Se miten jostakin toisesta, siis ehkä sinusta, tulee koiravalokuvaaja, on eri polku. Tiedän kuitenkin, että näitä polkuja ei valitettavasti ole valmiiksi tallattu. Nykyhetkessä kilpailu on kovaa, mutta sinun ei tarvitse tehdä asioita, kuten toiset kuvaajat.


Opettele kuitenkin niin hyväksi valokuvaajaksi, että voit hyvän laadun tuottamisen sijaan keskittyä asiakkaidesi tyytyväisyyteen. Että voit lukea asiakaskoiriesi tarpeita läpi koko kuvauksen ja ottaa pienetkin asiat huomioon. Ei ole mitään salaisuutta, mistä vain harvat tietää. On vain luova työ, joka odottaa pitkäjänteistä tekijäänsä. On vaikea kertoa onko koirakuvaajana työskentely jotenkin erityisen vaikeaa tai helppoa, koska muuta en ole elämässäni juuri ehtinyt tekemään.



58 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page